Tarinamme alkaa kauniista kesäisestä päivästä. Woodit, äiti Marie ja tytär Ellen asuvat kahdestaan aivan rannan tuntumassa pienessä, mutta kodikkaassa talossa. Ulkopuolisen silmissä mökki näyttää mitättömältä kopperolta, mutta Marielle ja Ellenille tämä talo on heidän ikioma koti.

Tänään on tärkeä päivä Marielle, koska hänellä on vihdoin mahdollisuus näyttää osaamisensa töissä ja saada kauan kaivattu ylennys! Hän haluaa näyttää pomon silmissä mahdollisimman ammattimaiselta ja tyylikkäältä, joten nainen käyttää hyvän tovin peilin edessä laittautuessaan.

Marien tullessa keittiöön hörppäämään kuppoista kuumaa, on hänen tyttärensä, Ellen jo hereillä juomassa herkullisen tuoksuista banaanikaakaota.

- "Mitäs suunnitelmia sinulla on tälle päivälle?", Marie istuuntuu pöytään ja kysyy tyttäreltään.

- "Tenttiin lukemista, mitäs muutakaan. Ihan ottaa päähän viettää näin kaunis päivä sisällä homehtuen kirjojen parissa..", Ellen murahtaa.

- "No, joskus on vaan tehtävä uhrauksia. Minullakin on tänään raskas päivä edessä, että turha odotella minua kotiin ennen ilta yhtätoista! Pitkä päivä töissä, mutta toivottavasti vaivannäkö palkitaan.."

Naiset nousevat pöydästä ja Ellen huomaa äitinsä pynttäytymisen.

- "Ohhoh, oletko varma ettet taita nilkkojasi noilla koroilla, senkin vanhus?", Ellen ilkkuu hyvässä mielessä.

- "Äläs yhtään mollaa äitees, senkin pahainen kakara! Tämmöisillä popoilla olen sipsuttanut menemään jo ennenkun sinä olet edes syntynyt!"

- "Heh, vitsi, vitsi. Näytät tyrmäävältä ikäiseksesi! Onnea nyt vaan ylennyksen metsästyksessä."

- "Kiitoksia. Tänään on niin kaunis päivä, että minä tyttö kävelen töihin! Saan raitista ilmaa ja tuo pahainen kosla jää sinulle jos tarvitset autoa.", Marie hymyili ja katosi ulko-ovesta.

Ilma oli uskomattoman kaunis, ja Marie käveli mielellään reilu kaksi kilometriä töihin, vaikkakin jalassa oli melkoiset korot vaikeuttamassa matkantekoa.

Tunnollinen ammattikorkeakoulun opiskelija Ellen uppoutui lukemaan huomista tenttiä käsittelevään opukseen. Ellen päätti olla koko päivän ihanan kotoisissa ja nuhjuisissa kotivaatteissa. Tyylikkäänä nuorena naisena kotivaatteet päällä kulkeminen julkisilla paikoilla ei kuitenkaan tulisi kuuloonkaan.

Reilun parin tunnin lukemisen jälkeen päätti Ellen hetkeksi lepuuttaa aivojaan ja mennä surffailemaan internetin ihmeelliseen maailmaan.

Neidin suureksi yllätykseksi rinnakkaisluokkalainen komistus Jonah tuli juttelemaan mukavia ja tovin jutustelun jälkeen herra ehdotti illaksi rentoa tapaamista pizzan ja elokuvan merkeissä! Ellen silminnähden ilahtui tästä ehdotuksesta, jo oli aikakin saada jotain sutinaa miesrintamalle, ja vieläpä noinkin kuumasta uroksesta!

Tunnin lisäjutustelun jälkeen Ellen sai hinattua ahterinsa ylös penkistä ja meni kylppäriin peilailemaan. Koska kyse oli rennosta tapaamisesta, ei olisi järkevää laittautua kuin viimeistä päivää. Ellen päättikin tyytyä vain pieneen siistiytymiseen suihkussakäynnin, vaatteidenvaihdon ja uudelleenmeikkaamisen sijasta. "Jos meille tulee jotain vakavempaa joskus, on Jonah nähnyt minut jo näinkin luonnollisena kuin pelkissä kotivaatteissa!"

Nainen tilasi pitsan, niinkuin hän oli Jonahin kanssa sopinut ja tapaamisaika vaan läheni lähenemistään. Ellen ei malttanut odottaa rentoa leffailtaa tämän komistuksen kanssa! Se päihittäisi tenttiin lukemisen mennen tullen!

Kello vaan tikitti eteenpäin, eikä Jonahia näkynyt eikä kuulunut. Jonah sanoi tulevansa Ellenin luokse kello 18.30, ja kello näytti jo yli seitsemää.

"Mitä tämä nyt on? Eikai hän ole voinut unohtaa?"

Ellen pisti vihdoin miehelle tekstarin jossa kyseli missä hän viipyy, pizzakin jäähtyy.

Hetkenkuluttua puhelin piippasi ja näytölle tuli viesti "Unohdin huomisen tentin, pitää päntätä siihen."

Pettymyksen karvas tunne valtasi naisen. "Mikä sika! Ei voinut sitten ilmoittaa mitään, aikoi vaan jättää tulematta!"

Ellen nappasi pari mehevää palaa pizzaa, veti ne hyvällä ruokahalulla naamariin ja käpertyi vanhan löhösohvan uumeniin syventyen taas tenttikirjaan. "Näinhän minun olisi pitänyt iltani alunperinkin viettää, olinpas tyhmä kun menin edes sopimaan mitään sen paskiaisen kanssa."

Myöhemmin kaupungin laidalla Marie sulki viimeisenä työntekijänä toimiston ja lähti kävelemään kotiin. Nainen oli lopen uupunut pitkästä työpäivästä ja vaivaloisesti laahusti kotia kohti. Liian korkeat korot olivat tehteen tehtävänsä, jalat olivat uskomattoman kipeät!

Pimeällä kujalla naisen pysäytti paikallinen narkkari, joka tuli nappipäissään sönköttämään Marielle.

- "Lainaa puhelintas, pitäis soittaa pari puhelua!", sekavanoloinen mies sopersi.

- "Anteeksi nyt vain, mutta minulla on kiire. Voisitko väistää?"

- "Heii kuules nyt! Kyllä nyt tän verran aikaa on.. Lainaa sitten edes rahaa, ei itellään oo nyt yhtää?!"

- "En lainaa, tai anna nyt mitään. Valitan, mutta minä jatkan matkaani nyt!", Marie yritti kuulostaa jämäkältä, vaikka uhkaava tilanne sai hänen luunsa tutisemaan.

Siinä samassa kun Marie yritti ohittaa miehen, narkkari löydä huitaisi naista suoraan kasvoihin.

- "Aaaaaiii, hullu! Sattuu.. Minusta tulee verta! Soitan poliisit heti paikalla, sinä joudut vaikeuksiin!"

- "Sinähän ämmä et soita yhtään mihinkään!", mies karjaisi ja hyökkäsi Marien kimppuun raivoisasti.

Mies retuutti Marie raukkaa pitkin kivetystä. Kukaan ei kuullut Marien hätähuutoja, koska alueella oli vain tyhjiä kiinteistöjä ja jo kiinnimenneitä toimistoja.

Samaan aikaan kotona Ellen yritti soittaa äidilleen. Puhelu ohjautui vastaajaan.

"Outoa. Kellohan on jo kohta kaksitoista. Mihin äiti on oikein jäänyt? No, kaipa hän kohta tulee, minä menen nyt kyllä nukkumaan."

Lukemisesta väsynyt nainen kömpi sänkyynsä ja eipä aikaakaan, kun hän nukahti autuaan tietämättömänä äitinsä tämänhetkisestä tilasta..

Aamulla Ellen riensi katsomaan äitinsä huoneeseen, hän oli varma että hän löytäisi äitinsä kuorsaamasta sängystä.

Ihmetys olikin suuri, kun sänky oli täysin koskematon. "Mitä tämä on.. Missä äiti on?"

Ellenin hätäännyksen keskeytti puhelin, joka soi. Hän vastasi outoon numeroon.

- "Hei, olen Tohtori Damien SunSet Valleyn sairaalasta. Onko puhelimessa Ellen Wood?"

- "Olen, olen! Onko äitini siellä, hän ei tullut illalla töistä kotiin ja on ollut koko yön ties missä?!", Ellen hätääntyi.

- "Kuule Ellen.. Minulla ei ole hyviä uutisia.. Äitisi on löydetty varhain aamulla rajusti pahoinpideltynä syrjäisemmältä kujalta. Tekijästä ei ole vielä tietoa, mutta olisi tärkeää että sinä tulisit nyt katsomaan äitiäsi. Hän ei ole hyvässä kunnossa.. Enkä osaa sanoa tässä vaiheessa jatkosta mitään varmaa"

Ellen lopetti puhelun järkyttyneenä ja syöksyi autoon. Hän paineli tuhatta ja sataa kohti sairaalaa.

Ellen jätti auton parkkipaikalle ja juoksi niin kovaa sairaalaan kuin vaan pääsi. Kysymykset sinkoilivat edes takaisin hänen päässään ja pelko kasvoi kasvamistaan.

Ellen jähmettyi paikoilleen heti nähtyään äitinsä. Hän ei ollut tunnistaa omaa äitiänsä siinä tilassa.. Marien kasvot olivat aivan ruhjeilla, hengitys rahisi ilkeän kuuloisesti. Lääkäri kertoi, että Marielle oli tehty leikkaus, siksi hiukset oli jouduttu ajelemaan pois.

- "Tilanne on nyt erittäin kriittinen. Hänellä on paha sisäinen verenvuoto ja leikkauksesta huolimatta emme saaneet vuotoa kuriin.. Nämä voivat olla hänen viimeisiä hetkiään, koska mitään ei ole enään tehtävissä. Olen todella pahoillani!"

Ellen ei järkytykseltään pystynyt puhumaan. Hän jähmettyi paikoilleen ja tuijotti tyhjyyteen tiukka katse silmissään.

Yhtäkkiä hän havahtui ja veti syvään henkeä.

- "Mitenniin ei ole enää mitään tehtävissä? Hänhän elää vielä, yrittäkää edes jotain! Hän on äitini, äitini! Ei hän voi kuolla!!"

- "Olen pahoillani, mutta minkäänlaisia tehovia hoitomenetelmiä ei ole enää jäljellä.."

Ja niin kävi, että Marie Garcia Wood, kuoli samana päivänä kello 17.06, 46-vuotiaana.

Ellen oli hänen vierellään kun hän veti viimeisen raskaan henkäyksen ja nukkui pois.

Kolme päivää myöhemmin Marie haudattiin kaikessa hiljaisuudessa ja Ellen suri yksin äitinsä haudalla suurta menetystä.

Elämänsä ensimmäisen kerran hän oli täysin yksin. Omillaan. Hänen on nyt huolehdittava itse itsestään.

Ellenin maailma mustui ja hän sisimmässään janosi veristä kostoa äitinsä tappajalle. Hänen äitinsä aika ei vielä ollut, tämä on niin kauhea vääryys Elleniä kohtaan..

"Minä tulen löytämään sen sairaan mulkeron. Pistän sen paskiaisen katumaan päivää, jona se syntyi..."