Hei kaikki!

 

Heti alkuun on pahoiteltava taas kertaalleen venähtänyttä päivitystahtia, mutta puolustaudun sillä, että peli on takkuillut viime aikoina todella pahasti ja se jatkuva bugittaminen on todella rasittavaa ja se pelin yhtäkkinen sammuminen, jumitus ynnä muut tyhmät bugeilut tekee tarinan tekemisestä sata kertaa haastavampaa kun normaalisti (ja kun se on välillä ilman noita ylimääräis haasteitakin aika vaikeaa:D)

Mutta siis itse osasta sen verran että alussa pääsette (tai joudutte;D) tutustumaan enemmän tähän ainakin omasta mielestäni hurmaavaan Viola-neitoseen. Vähän siis luvassa hänen elämästään ennen tätä Ellen + äidin-murhaaja-kaksikko-hässäkkää. Tämän "takapakin" jälkeen sitten päästään tarinan tapahtumien nykyhetkeen ja mukaan saadaan uusia tuttavuuksia ja tietenkin myös uusia, tuntemattomia uhkia sekoittamaan soppaa ;)

Pitää vielä mainita että osa on todella pitkä ja sisältää aika rajuakin kielenkäyttöä, joten herkimmät lukijat - teitä on varoitettu.

Pidemmittä löpinöittä siis toivotan lukuiloa ja kommentin jättäminen on enemmän kuin sallittua :)

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

10 kuukautta aikaisemmin..

On kaunis perjantai iltapäivä. Kaupungin keskustassa on vilinää, kun koulusta päässeet koululaiset ja töistä livistäneet simit ryntäilevät ympäriinsä uskomattoman kauniin kesäpäivän huumaamina.

Vaan kaksi hahmoa istuu ihan lähekkäin hiljaisuudessa, pienen syrjäisän metsälammen rannalla kahdestaan.

Viola ja Miriam, kaksi nuorta rakastavaista. He, jotka eivät saisi rakastaa toisiaan, olla yhdessä. Tämä paikka oli heidän turvapaikkansa, - se paikka jonne he menivät kahdestaan yhdessä, pariskuntana, ilman ulkopuolisten nyrpisteleviä katseita tai ilkeitä puheita.

Vaan tällä kertaa tunnelma oli painostava ja ilmassa leijui katkera pettymyksen katke.

-"Miriam, oo kiltti ja sano ettet sä oo tosissas, oikeesti.", Viola henkäisi turhautuneena ja pelko menettämisestä alkoi hiipimään naiseen.

-"Oon mä..", Miriam melkein kuiskasi, ja tuijotti ilmeettömänä lasittunein silmin tyhjyyteen, uskaltamatta katsoa pettynyttä tyttöystäväänsä.

-"Tää on ihan uskomatonta!", Viola parkaisi ärtyneenä.

-"Tajuutsä et just tätä ne paskanpuhujat haluaa?! Ne on vaan kateellisia siitä et meillä on toisemme ja ne yrittää vaikuttaa meihin puheillaan ja juoruillaan et me erottais!", hän jatkoi kiivaana, "ja sä annat sen tapahtua..?! Teet just niinkun ne haluaa?!"

-"Viola sä et tajua mitä helvettiä se on! Joka päivä mä saan kuulla niiden idioottien huutelua ja naureskelua! Ne pilaa mun elämän tällä menolla jos tää ei lopu.. Mun mutsi ja faijakin on saanu kuulla siitä jotain ja..ne oli ihan skitsona.", Miriam parkaisi.

-"Mä uskon et kaikelle on aikansa ja paikkansa.. Meille tää on väärä aika ja paikka. Tällänen sisäsiittonen kuppanen pikkukaupunki ei voi koskaan antaa meidän olla vapaasti mitä ollaan. Ja...mä en kestä sitä. Mä en kestä sitä tuijottelua ja huutelua enää.", Miriam lopetti lauseensa huokaisten.

-"...Okei....mä ymmärrän", Viola sanoi hiljaa ääni väristen, pidätellen hillittömää huutoitkua, joka yritti päästä valloilleen.

Tytöt söivät hiljaisina ja surullisina elämänsä kamalimman eväsretken eväät loppuun, kunnes aurinko oli huomaamatta laskenut jo niin alas, että sen säteet saivat lammen veden kimaltelemaan kultaisen sävyisenä.

Noustuaan ylös, Miriam kaappasi Violan vielä viimeiseen syleilyynsä.

Se oli samaan aikaan niin ihanaa että myös raastavaa ja tuskaisaa. He rakastivat toisiansa, mutta rakkaus ei voittanut ainaista vainotuksi tulemista - ainakaan Miriamin mielestä. Violaa ihmisten puheet ja katseet eivät hetkauttaneet, mutta koska Miriam otti ne niin raskaasti, ei Viola voinut tehdä mitään, joka estäisi heidän suhteensa päättymisen.

Miriam sanoi tulevansa hakemaan vaatteensa ja korunsa Violan luota huomenna.

Aurinko laski mailleen ja kaunis metsälampi jäi hiljaisena autioksi jälleen. Se oli ollut erityinen paikka kahdelle rakastavaiselle, niin monella eri tapaa. Nyt se toimi paikkana, jossa kahden ihmisen tiet erkani toisistaan.

Oli jo pimeä ja tummansinisen eri sävyisen taivaan peitti tähdet, kun Viola viimein pääsi kotinsa pihaan. Hän oli kävellyt monta kilometriä metsälammelta kotiin, koska halusi selvittää rauhassa päätään ennen kotiinmenoa. Viimeinen asia mitä hän toivoi, oli saada armoton itkukohtaus bussissa istuessa.

Päivä oli ollut aivan kamala, suorastaan melkein mahdoton kestää, joten nyt Viola tarvitsisi perheensä ymmärrystä ja tukea enemmän kuin mitään. Vaikkei hänen vanhempansa koskaan pitäneet Violan seksuaalisesta suuntautumisesta ja suhtautuvat asiaan vaikenemalla siitä, Viola uskoi saavansa heiltä tukea ja lohdutusta vaikeassa tilanteessa.

Hän asteli kotiin tuntien olonsa voimattomammaksi kuin koskaan ennen - henkisesti.

Talo oli tyhjillään, sisällä ei ollut ketään, vaikka Viola kuinka huhuili. Silloin hän kuuli herskyvää naurua ja kikatusta ulkoa, takapihan terassilta.

Viola paineli ovelle katsomaan mitä pihalla tapahtui, ja näki kuinka hänen vanhempansa sekä isoveljensä ja pikkusiskonsa istuivat iltaa iloisina pizzaa mutustellen ja höpisten.

-"Ihankuin mun päivä ei olisi ollut muutenkin jo aivan perseestä, niin lisäksi sitten tähän tälläinen kiva pikku syrjiminen on ihan jees!", Viola pamahti ovesta pihalle ja kivahti marttyyrina. "Ei sit kukaan viittiny mulle ilmottaa että meill..anteeksi, siis teillä on tällänen kiva pizzailta perheen kesken? Vai enkö mä enää kuulu ees perheeseen?"

-"Ai, Viltsu tuli kotiin niin että kaikki sen varmasti kuuli ja näki..Kröhm, me tässä juhlistimme pikkusiskosi menestystä alustavasti aika vaatimattomasti pelkän maittavan pizzan merkeissä, myöhemmin on sitten luvassa jotain muuta palkintoa hyvien koulusuoritusten johdosta!", Violan äiti Margaret sanoi ja katsoi ylpeänä perheen nuorimmaista teini-nero Victoriaa, josta Margaret uumoili kovanluokan tohtoria tai keksijää ja näin ollen Vicki sai nauttia äitinsä silmäteränä ja lellikkinä olosta.

-"Heeii VAAAUUU!!", Viola huudahti närkästyneenä yli-innokkaan kuuloisesti.

-"Mä keksin! Sä kun oot Vicki tollanen neiti Täydellisyys, niin mikset menis johonkin "Täydellisin teini" tai "Näin olla täydellinen"-ohjelmiin esiintymään, niin koko maailma sais ihailla sun virheettömyyttäs ja täydellisyyttäs? Tietenkään sun uskomattomia suorituksia ja menestystä unohtamatta!", Viola ivaili.

-"Nyt jos sallitte niin minä perheen epätäydellisin ja epäonnistunein yksilö istahdan teidän muiden lähes jumalaiseen seuraan ja syön palan pizzaa. Katsokaas kun kaupungin toisesta päästä käveleminen on aikamoinen urheilusuoritus josta tulee nälkä, mutta sehän on täysin mitätön asia teidän muiden suoritusten ja menestyksen rinnalla!", Viola sähisi vihan ja katkeruuden purkautuessa ulos kerralla.

-"Et muuten syö. Viimeinen pala on minulle huomiseks matkaevääks, kun lähden luokanvalvojan ja parin muun oppilaan kanssa tutustumaan pariksi päiväksi Pariisiin. Ainiin, sinnehän sä Viltsu oot aina halunnut, muttakun matkat sinne on niin kalliita.. Siitä mun menestyksestä siis. Tämä on se mun menestys, ilmainen matka Pariisiin!", Victoria sanoi ja hänen vienosta hymystään paistoi läpi vahingonilo.

Viola ei uutisen aiheuttaman järkytyksen takia saanut sanottua mitään, vaan jäätyi paikalleen. Victoria nousi maireana pöydästä ja kiitti enkeliäänellään vanhempiaan pizzasta ja huikkasi menevänsä pakkaamaan laukut.

Hän katsoi Violaa siristäen silmiään ja hymyillen voittajana ja kuiskasi isosiskolleen hiljaa "Vituttaako, senkin saamaton lesboluuseri?"

Viola oli niin raivoissaan, että hän olisi luultavasti hyökännyt nokkavan, yliärsyttävän pikkusiskonsa kimppuun ja antanut sille kunnolla selkään jos lellipennun suojelijat eivät olisi olleet paikalla.

-"Mitä helvettiä sä oikein sanoit?! Katotaanko kumpi meistä on se luuseri?! Häh?! Tajuutsä, senkin opettajien perseennuolija luuska, ettet sä pärjää mulle?!!", Viola rääkäisi.

-"Hah, kato nyt ittees! Oot niin säälittävä! Kateellinen omalle pikkusiskolleen!", Victoria korotti ääntään yrittäen esittää vanhemmilleen tilanteen järkevämpää osapuolta.

-"Mä en oo sulle kateellinen yhtään mistään!! Kuka tollaselle oksettavalle mielistelijä pikkuteinille ois kateellinen?!! Sulla ei oo ees kavereita koulussa kun oot tollanen takakiree koulu-on-elämä-luuserinörtti!!", Viola huusi raivoissaan.

-"Aijjaa, sullako sit on, senkin likanen lesbo?! Sun takia kukaan ei halua olla mun kanssa tekemisissä kun ne tietää millanen ällöttävä lesbo sä oot!!!", Victoria karjui, eikä välittänyt enää vanhempiensa reaktiosta.

Viola oli niin vihainen ja loukattu, ettei hän kyennyt enää hillitsemään itseään. Hän näki siskonsa kasvot niin rumaan ilmeeseen vääntyneenä, että hän halusi pyyhkiä tuon röyhkeän ilmeen pois pikkusiskonsa naamalta.

Silloin Margaret ponnahti pystyyn pöyristyneenä tyttäriensä riidasta.

-"Nyt riitää, Viola! En voi uskoa miten kehtaat käyttää tuollaista kieltä meidän ja pikkusiskosi kuullen! Huomaatko mitä sait aikaan?! Tunnollinen Victoria alentui hetkeksi sinun tasollesi! Viola, sinä olet sentään hänen isosiskonsa!", Margaret kähisi järkyttyneenä.

Victoria katsoi sivusta tyytyväisenä, kuinka hänen siskonsa sait huudot ja syyt niskaansa - taas kerran.

-"Nyt rauhoitu ja mene siivoamaan keittiö! Siivoaminen tekee aina hyvää epätasapainoiselle mielelle.", Margaret sanoi ja tilanteeseen erittäin tyytyväinen Victoria olisi halunnut nauraa ääneen siskolleen.

Viola siivosi keittiön ja sivuutti aina välillä paikalla käyneen Victorian ivailut.

Päivä oli ollut todella pitkä ja.. kamala. Järkyttävä. Niin huono, ettei se voisi huonommaksi enää muuttua. Viola meni huoneeseensa rättiväsyneenä, nälkäisenä ja loukattuna. Ensin tyttöystävä jättää ja sitten oma perhe kääntyy häntä vastaan. Great.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Nykyhetki....

Viimeiset päivän auringonsäteet maalasivat Twinbrookin suomaiseman kauniiksi. Suo-sammakot kurnuttavat ja heinäsirkkojen vallaton sirinä alkaa vaimentumaan hiljalleen. Ilmassa tuoksuu voimakkaasti kostea soinen maasto sekä suopursut. Ilma on lämmin ja painostavan kostea.

Kauempana keskustan hienostonaapurustosta, kaatopaikan ja suon läheisyydessä tönötti yksinäinen vanha pikkutalo siistimättömällä ja luonnonvilliintyneellä tontilla.

Puolisen tuntia myöhemmin pihaan asteli rättiväsynyt Viola pikku Elias käsivarsillaan. Tämä ränsistynyt pikkutalo oli heidän kotinsa, ollut jo muutamien kuukausien ajan.

Violan Elleniltä saadut rahat olivat riittäneet vain tähän valmiiksi kalustettuun vanhaan hökkeliin. Nainen joutui tekemään kahta työtä selviytyäkseen valtavista sähkö,-ja vesilaskuista sekä elämiseen tarvittavista perustarpeista.

Vuosi sitten perusmenestyvä opiskelija muuttui hetkeksi rasvaisen pikaruokalan tarjoilijaksi sekä laitos-siivoojaksi.

Vanhat, natisevat ja lahoavat puiset portaat tuntuivat ylitsepääsemättömän raskailta viidentoista tuntisen työpäivän jälkeen. Elias sai onneksi hyvän hoitopaikan eläkkeelle jääneeltä perhepäivähoitajalta, joka hoiti poikaa päivät halvalla.

Viola tuntui jumittavansa väsymyksen takia paikallaan. Hän oli ollut tässä tilanteessa liian pitkään yksin, hän ei jaksaisi enää kauan. Välillä hän unohti että miksi oli edes tässä tilanteessa, hän joutui jatkuvasti ponnistelemaan ja taistelemaan, jotta Eliaksella olisi kaikki hyvin.

Elias oli helppo lapsi hoitaa. Poika ei kiukutellut turhia, mitä nyt ikävöi ensimmäiset kuukaudet kovasti äitiään, mutta koska hän on vielä niin pieni, on lapsen muisti rajallinen..joten äidin ikävöiminen pikkuhiljaa unohtui.

Heidän kotinsa oli pieni ja nuhjuinen, mutta heillä oli kaikki tarvittava, vaikka kalusteet olivatkin todella vanhoja ja kuluneita, osaksi jopa koin syömiä.

Viola laittoi Eliaksen nukkumaan, päivä oli ollut pitkä myös pienelle pojalle. Talossa oli vain yksi makuuhuone, jonka he jakoivat keskenään - vaikkakin pikku jätkän huonehan se suurimmaksi osaksi oli, Viola vain punkkasi siellä.

Viola oli vielä todella nuori ja vailla elämänkokemusta, mutta välillä iltaisin laittaessaan Eliaksen nukkumaan, hän tunsi olonsa pojan äidiksi kun Elias roikkui kaulassa ja jokelteli tyytyväisenä, vaati iltapusuja. Eihän hän voisi korvata Elleniä äitinä, mutta missä hän on? Miksei Ellenistä ole kuulunut mitään? Välillä Viola alkoi miettimään, onko Ellenille käynyt jotain? Miksei hän olisi muka pystynyt laittamaan sähköpostia tai soittamaan jostain?

Mitä jos Ellen....halusi vain....hyljätä Eliaksen? Koko juttu oli keksitty..? Lavastettu? Jotta Viola ottaisi Eliaksen ja kasvattaisi hänet.

Eieieie..Huonoina hetkinä Violan mielikuvitus alkoi laukkaamaan hallittomasti ja järjettömät ajatukset alkoivat pyörimään hänen päässään, mutta sisimmässään hän tiesi, ettei Ellen ole sellainen. Kaikki tulisi vielä joskus selviämään, pahat tyypit jäisi kiinni ja Ellen eläisi Violan ja Eliaksen kanssa elämänsä loppuun asti onnellisena.

-"Noniin nyt on pienten poikien aika käydä nukkumaan, että huomenna jaksaa lähteä Viola-tädin kanssa viettämään vapaapäivää rannalle!", Viola leperteli lempeästi Eliakselle.

-"Hiiihihih, tjootjoo!", Elias vastasi hilpeänä ja irrotti otteensa Violan sormesta.

Vaikka nainen olisi ollut itsekin todella väsynyt ja valmis nukkumaan, oli hänen tehtävä vielä iltatoimet - tiskattava ja lähetettävä sähköpostia.

Siinä tiskatessa oli Violalla hyvää aikaa samalla miettiä mitä tällä kertaa vanhemmilleen kirjoittaisi. Eihän hän tietenkään voinut vain kadota kotoaan lähtiessään pakomatkalle Eliaksen kanssa, joten hän oli alusta asti kirjoittanut läppärillään pari kertaa kuukaudessa perheelleen sähköpostia.

Hän vihasi valehtelua, mutta ei voinut muutakaan. Ei hän halunnut vaarantaa tai huolestuttaa perhettään totuudella tilanteesta. Oikeastaan hän pelkäsi myös sitä, ettei heitä edes hetkauttaisi Violan tilanne, joten hän mielummin kertoi satuja kuin olisi täysin mitättömyys perheensä silmissä.

Viola istuuntui talonsa arvokkaimman esineen, pari vuotta sitten lahjaksi saamansa läppärin ääreen. Hänen sormensa alkoivat naputtaa viestiä, viestiä, joka ei pitänyt paikkaansa.

"Hei äiti, isä ja sisarukseni.

Minulla ja Anniella menee todella hyvin! Hänen vanhempiensa ostama kattohuoneisto on upea! Kerroinko jo siitä viime viestissäni? No, anyway, kuten olen kertonut, Annien vanhemmat ovat sikarikkaita pörssimoguleita, joilla on rahaa kuin roskaa. He ostivat meille lahjaksi aivan upean kattohuoneisto kaksion aivan mahtavimmalla näköalalla! Meillä on oma iso terassi, jolla on poreallas ja baaritiski.

Voitteko kuvitella? Meillä menee niin hyvin! Annie on ihana ja rakastaa minua, ja tulen todella hyvin juttuun hänen vanhempiensa kanssa. Elämme molemmat unelmaelämäämme, minulla ei voisi mennä paremmin! Pyytäisin teitä käymään, mutta..."ääääh mitä minä oikein kirjoitan tähän?", Viola huokaisi...meillä on nyt niin paljon kiireitä, ettemme valitettavasti kerkeä kaitsemaan vieraita juuri nyt.

Pitäkää huoli toisistanne ja sisko.. rajota vähän teinihormoonies hyrräystä, pliis! ;) Terkuin Viola ja Annie"

Homma hoidettu, seuraavaa sähköpostia tarvitsisi murehtia vasta parin viikon päästä. Viola kirjoitti juuri sellaisesta elämästä, mitä hän haluaisi elää. Hänellä olisi ihana tyttöystävä, upea koti ja rahaa yllinkyllin.

Sen sijaan hän asuu kamalassa murjussa keskellä pientä suokaupunkia, jossa hän ei tunne juuri ketään muitakuin happamat työtoverinsa ja hän on muuten aivan yksin pienen taaperoikäisen pojan kanssa. Shit.

Sunnuntaiaamu oli erityisen kaunis! Ilmassa tuoksui kylläkin suolle, eikä Viola ollut tottunut sen tuoksuun kuukausienkaan asumisen jälkeen, mutta mikään ei voisi pilata hänen ja Eliaksen ihanaa eväsretkeä rannalle.

Viola oli niin paljon töissä, käytännössä aikaisin aamusta iltamyöhään, joten hän ei kerennyt Eliaksen kanssa viettää aikaa muuten kuin iltapalalla ja aamupalalla, joten nainen järjesti aina välillä itselleen vapaapäivän, jonka vietti itse leväten ja rentoutuen samalla viettämällä laatuaikaa pojan kanssa.

Ranta oli kaunis ja yleensä rauhallinen. Tosin, tänään oli erityisen kaunis sunnuntai, joten Viola aavisteli rannan olevan kohta tupaten täynnä simejä tungeksimassa ja kyttäämässä toisiaan.

Hiekka narskui mukavasti kenkien alla ja jalat upposivat pehmeimpiin kohtiin. Mereltä tuli suolainen ja kalaisa tuoksu, aallot löivät vaimeasti rantaan.

Viola asettautui Eliaksen kanssa levittämälleen hiekalle ja purki eväät korista. Viola ahmi juustohampurilaista kuin viimeistä päivää, mutta Elias tyytyi ihmettelemään rannan meininkiä.

Näin tyytyväiseltä hän näyttää pupeltaessaan Mäkkärin euron juustoa :D

Kaksikon rauha rikkoutuu kun tuntematon nainen pienen tytön kanssa astelee Violan ja Eliaksen eteen.

-"Anteeksi, unohdin oman eväsretkiviltin kotiin.. Saanko kysyä.. Voiko tähän tulla?", nainen kysyi hentosella äänellä varoen.

-"Mmhhmm.. Noooo.. Kai se käy. Tai siis, kyllä se sopii :)", Viola sanoi alkumytristelyn jälkeen.

Nainen istui viltille ja kaivoi laukustaan omat eväät, joita alkoi syödä. Tilanne oli kiusaantunut, se kuuluisa vaivaannuttava hiljaisuus laski tämän eväsretkikunnan ylle.

Viola katsoi hölmistyneitä taaperoita, jotka nököttivät hiekalla ja tuijottivat vuoronperään toisiaan ja vuoronperään Violaa ja outoa naista.

Vihdoinkin outo nainen rohkaistu ja katsoi suoraan Violaan, hymyili ja sanoi

-"Kiitos viltin lainasta. Minä olen Isa ja tuossa takanani tuhisee tyttäreni Pihla."

Viola oli yllättynyt. Hän ei oikein tiennyt mitä sanoisi. Ei hän voinut sanoa Eliasta pojakseen, muttei hän ollut koskaan oikeastaan miettinyt miksi heidät esittelisi.

-"Hei. Mä oon Viola ja tässä on...siskonpoikani Elias.", Viola sanoi hermostuneesti.

Esittäytymisten jälkeen naiset alkoivat höpistä niitä näitä. Heillä juttu loisti mahdottoman hyvin, Viola oikein innostui selittämään antaumuksella Isalle mitä kummallisempia juttuja ja Isa oli aidosta kiinnostunut kuulemaan niistä.

Jotain random penaakin näytti kiinnostavan, ainakin heppu änki ihan kiinni heiluttelemaan ruuvimeisseliään ja tuijottamaan pelottavasti!

Päivä vaihtui iltaan, aika oli kulunut hyvässä ja hauskassa seurassa aivan hurauksessa. Naperot olivat viihtyneet hyvin keskenään hiekkaleikkeineen ja Viola höpisi taukoamatta Isan kanssa. Välillä vähän haukattiin evästä ja sitten juttu jatkui.

Illan tullessa Isa ilmoitti, että hänen oli mentävä kotiin, sillä hänen miehensä odottaa heitä. Itseasiassa heidän ei pitänyt edes olla näin pitkään rannalla. Naiset vaihtoivat numeroitaan ja sopivat näkevänsä kahvin merkeissä jo heti parin päivän päästä.

Viola oli onnellinen. Hän oli saanut ihka ensimmäisen ystävän täältä. Isa vaikutti niin mukavalta ja herttaiselta! He molemmat näyttivät kaipaavan vaan ystävää, juttuseuraa kahvien tai piknikin parissa.

Parin viikon päästä naiset olivat kuin olisivat tunteneet toisensa aina. Juttu loisti ja heillä synkkasi. Myös lapset tulivat hyvin juttuun keskenään, leikit pysyivät aina rauhallisina eikä punaisesta värikynästä tullut koskaan riitaa.

-"Viola kerro mulle mitä mä teen tänään kampaajalla! Mä haluan jotain uutta ja radikaalia!", Isa naurahti.

-"Hmmm.. Odotas kun mietin..", Viola sanoi ja väänsi kasvoilleen miettivän ilmeen.

-"Hei, miten olisi joku lyhyt malli? Sulla on niin sirot kasvot että lyhyet vois sopia hyvin!", Viola innostui.

-"Hmmm, uskallanko.. No mä kokeilen! Tulen sit heti huomenna näyttämään tuloksen! ", Isa vastasi vähintäänkin yhtä innostuneena.

Illalla laitettuaan Eliaksen jo nukkumaan, Viola rentoutui katsomalla lempi jännitys-sarjaansa. Yhtäkkiä ovelta kuului ääntä ja Viola säpsähti. Ovesta juoksi hengästynyt ja itkuisa Isa Pihla sylissään.

"- Isa mit.. Mitä sä täällä tähän aikaan ja... Herranjumala!!!!"

Viola katsoi Isaa järkyttyneenä ja käänsi katseensa pois, sillä niin pahaa naisen kasvoja teki katsella.

- "Mitä sulle on tapahtunu?!", Viola rääkäisi.

-"Viola...Se...se aikoo...tappaa...", Isa sanoi ääni väristen.

Ja lyyhistyi lattialle.

Mitä Isalle on tapahtunut? Ja missä Ellen on? Ovatko Viola ja Elias taas hengenvaarassa? Se selviää ensijaksossa!

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tää osa oli ihan mielettömän pitkä ja sen tekemisessä oli aikasmoinen urakka, joten olis kiva saada kommenttia:)