Noniin pienen päivitystauon jälkeen osa kahdeksan näkee nyt päivänvalon :) Tätä osaa oli hauska tehdä ja lavastaa, toivottavasti pidätte. Pitää vielä varoittaa herkimpiä lukijoita siitä, että tässä osassa on paljon väkivaltaa ja kiroilua.

Lukuiloa ja jättäkäähän kommenttia mitä piditte/ette pitäneet? :D

Viola katseli hiljaa ja järkyttyneenä sohvalle raahaamaansa Isaa. Kysymykset vilisivät päässä, mitä Isalle oli tapahtunut?

Pitäisikö hänen soittaa poliisi paikalle, vai odottaa että Isa herää?

Viola oli aivan poikki pitkästä työpäivästä ja kello näytti jo yli kahtatoista yöllä. Hänen piti nyt työntää väsymys syrjään ja huolehtia ystävästään. Ehkä kupponen kuumaa kofeiinipitoista auttaisi jaksamaan.

Siinä samassa Isa havahtui kahvikoneen porinaan. Hän nosti päänsä vaivaloisesti ylös ja katseli hetken hämmentyneenä ympärilleen.

- "Isa!", Viola henkäisi huomattuaan naisen heränneen.

- "Mmmhm, odota hetki.. Käyn vessassa. Viititkö keittää mullekin kupposen sillä aikaa?", Isa kähisi vaivaloisesti.

Isa syöksyi vauhdilla vessaan. Hän ei halunnut näyttäytyä Violalle naama ruhjeilla. Hän katsoi itseään peilistä ja järkyttyi.

"Voi hyvä luoja.."

Isaa alkoi huimata. Hän nojautui vessanseinää vasten ja nyyhkytti.

"Tämä on yksi pahimmista.. Mitä minä nyt teen?"

Isa kokosi itsensä ja alkoi tarkastelemaan ruhjeilla olevia kasvojaan. Hän käänteli hellävaroen poskiaan ja leukaansa, sillä pieni kevytkin kosketus sai aikaan kamalan kipuaallon.

"Kerronko Violalle totuuden? Vai käytänkö samaa tekosyytä mitä aina ennenkin? Join vähän liikaa ja kaaduin? Ei, ei hän ole niin tyhmä että uskoisi siihen.. Enkä halua valehdella hänelle."

Sillä aikaa Viola oli keittänyt extratujut kupposet kuumaa. Hän arveli että yöstä tulisi vielä pitkä. Olihan asiat selvitettävä, miksi Isa pamahtaa keskellä yötä pienen Pihlan kanssa tänne ja vieläpä naama ruhjeilla.

Viola oli laittanut väsyneen ja itkuisen Pihlan nukkumaan makuuhuoneeseen patjalle. Pikkuinen oli ollut niin uuvuksissa, että oli nukahtanut aivan samantien saadessaan päänsä tyynyyn.

Viola istuuntui pöydän ääreen. Pian vessan ovi avautuikin ja väsynyt Isa raahusti istumaan tuolilleen. Hän oli pessyt valuneet maskarat ja kuivuneet veret poskiltaan.

Pöydässä oli täysi hiljaisuus ja ilmoilla leijaili voimakas ahdistuneisuus ja kasvava uteliaisuus.

Isa ei uskaltanut nostaa katsettaan ja katsoa Violaan päinkään. Häntä hävetti. Hän ei olisi halunnut puhua tapahtuneesta. Oli asioita joista ei vaan puhuta ja tämä oli sellainen. Silti hän tiesi ettei voinut olla kertomattakaan.

Viola oli myöskin hiljaa ja katseli estottomasti kahvia ryystäessään Isaa. Violan päässä oli vilissyt jo monia eri teorioita mitä Isalle oli tapahtunut. Hän ei viitsinyt hoputtaa ja udella, hän odotti kärsivällisesti että Isa itse alottaisi.

Isa veti syvään henkeä ja huokaisi.

- "Totaaa.. Sä varmaan haluat kuulla mistä tässä oikein on kyse?", hän kysyi hentoisella äänellään, tuijottaen samalla kahvikuppiaan.

- "Nojoo, kieltämättä olis ihan kiva kuulla mitä täällä oikein tapahtuu ja miks.", yliväsynyt Viola heitti närkästyneenä.

- "Anteeks Viola, oikeesti. Mä en olis saanu tulla tänne tällain keskellä yötä.. Mut... mut mä en vaan voinu jäädä kotiin, eikä mulla ollu mitään muuta paikkaa minne mennä.", Isa sanoi ja nieleskeli itkua, joka yritti päästä valloilleen.

- "No ei sun tarvii anteeks pyydellä, mä oon vaan väsynyt ja aika järkyttynyt vieläkin kun sä tuut keskellä yötä tossa kunnossa tänne. Ja siis ei sillä ettetkö ois saanu tulla, tottakai saat, sä oot mun ystävä. Oon vaan huolissani susta.",

- "Okei, tää mitä mä nyt kerron niin..en oo koskaan kertonut tästä kenellekään.", Isa aloitti.

- "Mä pakenin tänne. Mun mies, josta oon saattanut sulle joskus jotain mainita..", Isa nieleskeli ja hänen ilmeensä vääntyi vihaiseksi "se on hullu. Se teki tän mulle!", Isa sähähti vihaisena.

Viola tuijotti suu auki Isaa, hän ei ollut vielä aivan täysin tajunnut mistä Isa puhui.

- "Ja arvaa miks? Mähän kävin tänään kampaajalla ensimmäisen kerran vuosiin. Menin kotiin ja sain turpaan. Ai miks? Koska mä olen kuulemma likainen huora, joka yrittää saada miehiä, koska oon käyny leikkauttamassa hiukseni."

- "Siis hei hetkinen, hetkinen, hetkinen. Tarkotatko sä tosiaan, et sun mies hakkaa sua?!", Viola raivostui.

Isa käänsi taas katseensa pois. Tuo lause kuulosti kauhealta. Oma mies hakkaa. Kauheaa se olikin, maanpäällistä helvettiä.

- "Tarkotan. Eikä tää ollut todellakaan ensimmäinen kerta. Enkä usko että viimeinenkään. Pitkään aikaan se ei oo murjonut mun naamaa ihan näin pahaks..menee taas pari viikkoa ennenkun kehtaa liikkua ihmisten ilmoilla.", Isa sanoi ääni väristen.

- "Siis..", Viola henkäisi järkyttyneenä. Hän ei voinut uskoa mitä kaikkea hänen ystävänsä on joutunut kestämään.

- "Miks miehes on tollanen? Miks sä oot sen kanssa?!"

- "Se on tollanen koska sen firma meni pari vuotta sitten konkkaan. Siitä lähtien se alko ryyppäämään ja käyttäytymään väkivaltaisesti. Se sen firma oli sen koko elämä, sydän ja sielu ja kun se menetti sen..mä menetin mun mieheni ja sain tilalle hullun juopon."

- "Mä en todellakaan olis sen kanssa jos mulla olis mahdollisuus häipyä. Mut arvaa onko mulla? Ei oo.", Isa sanoi ja niiskutti.

- "Mitenniin ei oo?", Viola kysyi. "Mä kyllä autan sua!"

- "Ei, et sä voi auttaa. Sä et tiedä millanen se on. Mä oon paristi yrittäny jättää sen, lähteny Pihlan kanssa karkuun, mut se on aina löytäny meidät ja vieny takas kotiin. Se ei anna mun jättää sitä. Se on ihan älyttömän kontrolloiva ja mustasukkanen, vaikka se ite paneskelee joka viikonloppu kännissä jotain pubiruusuja. Mut mä en välitä, en sano siitä mitään, ettei se muuttuis hulluks ja Pihla joutuis näkee kaikkee sitä paskaa. Se on nähny sitä jo ihan liikaa.", Isa sanoi ja kyyneleet valuivat pitkin hänen murjottuja poskiaan.

- "Ei voi olla totta mikä kusipää!! Se paskaläjä ei ansaitse sua tai Pihlaa!!", Viola huusi.

- "Just ton takia oonkin lesbo, miehet on ihan kamalia! Ne kuvittelee olevansa jotain yli-olentoja joilla on oikeus tehdä mitä vaan. Mua oksettaa mitä sä ja Pihla ootte joutunu kestämään! Mä en anna sen juntin tulla enää lähellekään teitä!!", Viola raivosi.

Samaan aikaan Violan talon edustalla seisoi tumma hahmo. Hän katseli huojuen taloa kohti.

- "Tän on pakko olla se talo. Nyt mä meen hakemaan mun naiseni ja lapseni kotiin vaikka väkisin!"

Viola ja Isa olivat niin keskittyneitä keskusteluunsa, ettei kumpikaan heistä havahtunut siihen, että ovi aukesi. Viola laittaa oven aina ennen nukkumaanmenoa lukkoon, mutta illan tapahtumien takia, se oli unohtunut auki.

Isan mies avasi oven varoen ja kuunteli sisältä tulevaa puhetta sen takana. Hänen kasvonsa vääntyivät hervottomaan virnistykseen.

Mies paukautti oven perässään kovaa kiinni.

- "No täällähän se mun eukko jauhaa paskaa miehestään! Nyt riittää, me mennään nyt kotiin! Missä mun penska on?!"

Isa ja Viola säpsähtivät ja Isa joutui kauhun valtaan huomatessaan erittäin ei-toivotun vieraan.

- "Isa ja Pihla ei lähe mihinkään, vaan sä lähet. Mee nukkuu toi kännis pois ja katotaan sit aamulla asioita uusiks.", Viola sanoi mahdollisimman rauhallisella, uskottavalla ja jämäkällä äänellä.

- "No mitä helvettiä?! Kuka sä ämmä oikein luulet olevas!!? Sähän et täällä määrää, vaan MINÄ!! Isa ja Pihla lähtee just nyt mun matkaan, tajuatko?! Vai pitääks mun paukuttaa sun päähäs lisää älliä et tajuaisit, HÄH?!", mies karjui ja syöksyi Violaa kohti.

Siinä samassa pelokkaalla Isalla naksahti päässä ja hän syöksyi Violan ja miehensä väliin, tönäisten miestään kauemmaksi.

- "Painu helvettiin!! Mä tapan sut jos sä et nyt häivy täältä!!!", hän huusi kovempaa kuin koskaan ennen.

Sekunnin murto-osan päästä mies syöksyi raivoissaan Isan kimppuun kaataen naisen kovalla voimalla maahan.

- "Saatanan ämmä mulle sä et tohon sävyyn puhu! Tiedä paikkas, joka on muuten mun alapuolella!!", mies ärjyi ja katsoi tyytyväisenä itseään lattialta keräävää Isaa.

Viola seisoi paikoillaan kauhusta lamaantuneena. Vihdoin hän sai suunsa avatuksi ja huusi miehelle

- "Poliisit on soitettu ja ne on täällä ihan just!"

- "Ei kiinnosta vittuakaan, mä olinkin just lähdössä - nää olikin ihan paskat bileet!!", mies nauroi ivallista räkänaurua.

- "Ja kulta. Muista ettet sä pääse musta eroon ikinä! Sä oot mun muija, muista se."

Mies poistui ja pamautti oven perässään kiinni kaikilla voimillaan.

Naiset juoksivat järkyttyneinä katsomaan ikkunasta, kuinka Isan mies todentotta pinkoi niin kovalla vauhdilla millä kolmen promillen humalassa pääsee. Pelottelut poliisista tehosivat.

Viola syöksyi halaamaan tärisevää Isaa.

- "Voi herranjumala, oot sä kunnossa?"

- "Oon. Onneks se lähti, se on nyt pääasia.", Isa vaikeroi hiljaa.

- "Ootsä nyt ihan varma? Se tönäs sut tosi lujaa lattiaan, se oli ihan kauheeta..! Pitäiskö meidän nyt kuitenkin oikeesti soittaa poliisit ja.."

Isan sisälle levisi lämmin hyvänolontunne. Hänen mieltään lämmitti se, kuinka Viola oli hänen tukenaan, piti hänen puoliaan, oli niin suloinen selittäessään..

Siinä samassa Violan panikoinnin keskeytti yllättävä suudelma, jonka Isa syöksyi antamaan hänelle.

-"Vau.. Mitäs toi nyt oli?", Viola kysyi yllättyneenä ja ujostellen. Siitä oli aikaa kun hän oli viimeksi suudellut ja tämä suudelma tuli täysin yllätyksenä hänelle.

Isa hymyili.

- "Mä oon halunnu jo pitkään tehdä noin. Sä oot ihana.", Isa kuiskasi.

Isan sanat saivat Violan sulamaan. Hän tarttui Isaan tiukemmin ja painoi huulensa hänen huuliaan vasten.

Hellän hetken keskeytti Violan mahasta kovaan ääneen kuuluva nälkä-ilmoitus-murina.

- "Heh. Mentäiskö ulos paistaa vaahtokarkkeja, siellä on ihana tähtitaivas?"

 

Ulkona oli pimeää, mutta uskomattoman kirkkaana tuikkiva tähtitaivas valaisi.

Isan vaahtokarkin paistaminen ei oikein onnistunut.. :(

- "Viola.. Mä oon miettiny.. Me ei saada Pihlan kanssa koskaan rauhaa mun mieheltä.. Mitä me tehdään että päästäis siitä eroon?"

- "Tehdään siitä rikosilmotus ja hankitaan sille lähestymiskieltoa?", Viola keksi.

- "Ei se tuu onnistumaan.. Sitä ei sellaset paljoa hetkauta, se on hullu, kuten varmaan huomasit", Isa huokaisi.

Viola tuijotti edessä roihuavaa tulta. Hänen ajatukset lähtivät laukkamaan villeinä...

- "Hmm.. Mitä jos sille sattuis pieni "onnettomuus"?", Viola kuiskasi ja katsoi Isaa vakavana.

Hetken jutustelun jälkeen naiset olivat tehneet päätöksen.

- "Tää on sen omaa syytä. Se ei päästä meitä muuten menemään. Se saa menolipun helvettiin!", Isa sanoi vakavalla äänellä tuijottaen silmät lasittuneina liekkejä.

On kulunut neljä päivää. Isa ja Viola hiippailevat Isan kotitalon luokse ja kurkistavat ikkunasta sisään. Sisällä kuorsaa äänekkäästi Isan mies, pitkin taloa on tyhjiä kaljapulloja ja roskia.

- "Mitä mä sanoin, se tekee ton joka ilta - vetää kännit ja sammuu.", Isa tuhahti halveksuen miestään.

- "Isa, ootsä nyt ihan varma tästä?", Viola kysyy hermostuen ääni jännityksestä väristen.

- "Mä oon varmempi tästä ku mistään muusta ennen. Se on tehny mun ja Pihlan elämästä yhtä helvettiä, joten sen on nyt aika painuu sinne minne se kuuluukin! Palamaan helvetin liekkeihin!!", Isa vastaa päättäväisesti. Hänen silmistään paistaa viha ja katkeruus, hän on todellakin aikonut tehdä sen.

Isa avaa ränsistyneen kotinsa oven hiljaa. Tätä paikkaa hän ei tule ikävöimään. Sydämessä tuntuu pistos, kun hän ajattelee entistä kotiaan, joka oli niin kaunis, mutta.. hänen miehensä joi kaikki rahat ja he menettivät kauniin kotinsa ja päätyivät asumaan tähän ala-arvoiseen homeluolaan.

Talossa kaikuu miehen kuorsaus. Ääni saa seurakseen bensakanisterista lähtevää lorinaa ja tulitikun suhauksen.

Vanha puinen talo rohahtaa liekkeihin välittömästi. Jopa syvässä känniunessa oleva mies herää liekeistä tuleviin kovaäänisiin roihahduksiin ja räiskintään.

- "Mitä helvettiä?! Täällä palaa!!!"

Riehaantunut tuli leviää kulovalkean lailla huonekalusta toiseen. Ulko-ovi on tulen saartamana, sinne pääsy on mahdotonta.

Isan mies huutaa apua. Lähin naapuri asuu kilometrin päässä. Kukaan ei kuule.

Tai ainakaan kukaan sellainen ei kuule, jolla olisi aikomus tulla auttamaan.

Viola ja Isa katselevat ilmiliekeissä roihuavaa taloa kauempaa. Violaa puistattaa, he todella tekivät sen.

Huuto lakkaa, talosta kuuluu enää liekkien roihu.

- "Mukava että pääsitte tulemaan. Kuinka olette jakselleet, rouva Johnson?", lempeällä äänellä puhuva naiskonstaapeli kysyy varovasti.

- "Hyvin..hyvin huonosti. En voi uskoa tätä vieläkään todeksi! Odotan kokoajan että tämä painajainen loppuisi ja heräisin ja kaikki olisi niinkuin ennenkin", Isa parahtaa.

- "Aivan.. Otan osaa menetykseenne, ei sitä vain voi uskoa että tuollaista voi tapahtua."

- "Meillä ei ole mitään syytä epäillä sinua mistään, tarkistimme kuitenkin alibisi ja se on pitävä. Ystävä jonka luona sanoit olleesi, vahvisti kertomuksesi."

- "Tulisiko sinulle mieleen yhtään mitään mistä voisi olla apua tutkimuksissa? Oliko miehellänne vihamiehiä, itsetuhoisuutta, taipumuksia huolimattomuuteen?", konstaapeli kysyi.

- "Vihamiehiä?! Minun miehellänikö? Voi herranen aika sentään, tappoiko joku mieheni? Entä jos se tulee seuraavaksi tappamaan minut ja tyttäremme?", Isa esitti hätääntynyttä ja tirautti kyyneleitä.

- "Minä vannon että jos saan tietooni kuka tämän on miehelleni tehnyt niin minä..minä...hän on vienyt lapseni isän meiltä!"

Puhelimen kova ääni keskeytti Isan tilityksen. Sivummalla istunut miespoliisi vastasi vakavana puhelimeensa.

- "Ahaa...Selvä. Onko se aivan varma? Aivan. Minä kerron, hän onkin täällä juuri nyt. Hei.", miespoliisi mulkaisi naiskonstaapeliä tärkeän näköisenä.

Isan sydän alkoi hakkaamaan. Kuka miespoliisille soitti? Hän aivan varmasti puhui Isasta. Onko hän jättänyt jotain todisteita itsestään talolle? Onko hän jäämässä kiinni?

- "Rikospaikkatutkijat ovat selvittäneet palon syyn.", miespoliisi sanoi vakavana.

Seurasi pitkä hiljaisuus. Isa pelkäsi enemmän kuin koskaan. Hänestä tuntui kuin sydän löisi itsensä rintakehästä läpi hetkenä minä hyvänsä.

- "Palo on saanut alkunsa tupakasta. Miehenne veressä oli paljon alkoholia, joten mitä suuremmalla todennäköisyydellä hän on sammunut ja tupakka on jäänyt palamaan, josta koko palo on saanut alkunsa.", poliisi sanoi.

Isan sydämeltä putosi suuri kivi pois. Hän selvisi!

" - Oih, todellako? Sepä helpottava kuulla.."

- "Siis tarkoitan, että helpottava kuulla ettei meidän perheen perässä ole murhaajaa! En kestäisi jos pikku tytölleni sattuisi jotain, menetinhän juuri mieheni!"

- "Minä kyllä aina pyysin häntä lopettamaan tupakoinnin, se oli hänen paheensa.."

Poliisit vaihtoivat vielä pari sanaa Isan kanssa ja hän oli vapaa lähtemään.

Isan lähdettyä vähäsanainen miespoliisi aukaisi sanaisen arkkunsa.

- "Minusta tuossa naisessa oli jotain outoa.. Hänen käytöksensä.. Olen varma että hän liittyy miehensä kuolemaan jotenkin."

- "Höpöhöpö! Hän oli vain järkyttynyt! Hänen miehensä on kuollut alle viikko sitten, kai nyt tuossa tilanteessa käyttäytyy hieman oudosti!", naiskonstaapeli vastasi.

- "Hmmhm, no niin kai sitten.", miespoliisi tuhahti.

Isa käveli poliisiasemalta suoraan keskuspuistoon, niinkuin hän oli Violan kanssa sopinut.

Viola odottelikin jo puistossa matkalaukkujen ja Eliaksen ja Pihlan kanssa. Hän puhui puhelimeen.

Puhelun päätyttyä Viola nappasi Isan käsistä kiinni.

- "Miten meni, kulta?", hän kysyi.

- "Hyvin, meitä ei epäillä mistään.", Isa sanoi ja hymyili helpottuneena.

- "Kohta me lähdetään! Taksi on täällä ihan pian!", Viola intoili.

- "Jokohan sä nyt voisit paljastaa minne me ollaan menossa?", Isa naurahti ja katsoi epäileväisenä Violaa.

- "Me muutetaan BridgeTowniin! Karistetaan tän paskan suokyläpahaisen tomut jaloista ja muutetaan isoon cityyn! Tai pitäiskö sanoa että.. tuhkat?"

- "Okei, toi tuhkaheitto oli huono, anteeks.", Viola sanoi.

- "Eikä ollu!", Isa sanoi ja naurahti Violan vitsille.

Ja niin he istuivat taksiin, lapset sylissään, matkalaukut kontissa, matkalla kohti isoa kaupunkia ja sen tuomaa uutta elämää. Kaikki vanha sai jäädä taakse, unohduksiin ja uusi elämässä saisi alkaa.

 

 

 

Tsädäääm :D Tässä siis osa kahdeksan, mitä piditte? Aika raju, vai mitä? Tulevissa osissa jos sitten ei olis näin paljoa väkivaltaa, kiroilua yms, mutta sitten uudenlaisia koitoksia. En malta odottaa kunnes Elias ja Pihla kasvaa, ette tiedäkään mitä kaikkea oon niiden menoks keksinyt!

Kommenttia ois kiva saada, tietäis vähän onko tällä lukijoita :)